Naisten elämää Koreassa Japanin vallan alla
The Recognizing the History Before and After Liberation, 1. osa, osa 2 (2006), teema on “Naisten elämä siirtokunnan alla”.
Mukana ovat professori Takeshi Fujinaga Osaka Sangyon yliopistosta, professori Choi Kyung-hee Chicagon yliopistosta ja professori Soh, Chung-Hee San Franciscon osavaltion yliopistosta.
Jos luet näitä lehtiä, voit nähdä, kuinka naurettavia vasemmistoleirin väitteet ovat.
Jos katsot artikkelissa mainittuja materiaaleja, huomaat, että japanilainen tutkimus on syvällistä, kun taas korealainen tutkimus on huolimatonta.
Se osoittaa, kuinka korealaiset tutkijat ovat laiminlyöneet tämän alan tutkimuksen ja kuinka Korean oikeuden ja muiston neuvosto on esittänyt emotionaalisia väitteitä, joissa ei ole objektiivisuutta, mikä on erittäin kiusallista ulkomaisille tutkijoille.
Siirtomaavallan viimeinen vuosikymmen (1935-1945) oli kuin teollinen vallankumous Koreassa.
Kun talonpojat lähtivät maasta, syntyi työväenluokka, väestön liikkuvuus lisääntyi ja kaupunkiyhteiskunta hajaantui heti, niin sanotun uuden naisen kaipaus levisi naisten keskuuteen.
Vuonna 1917 Lee Kwang-soon romaani “Mujo” kirjoitettiin sanomalehdissä ja siitä tuli uuden sivilisaation suosittu kirja.
Tämä romaani kuvasi nuorten miesten ja naisten rakkauselämää aikakaudella, jolloin uusia länsimaisia ​​sivilisaatioita tuotiin maahan, ennakkoluuloton leviämistä ja nykyaikaisten poikien ja tyttöjen syntymää.
Vuonna 1935 julkaistiin Sim Hunin “The Evergreen Tree”.
Se oli valaiseva kirja, joka avasi vanhanaikaisen maaseutuyhteiskunnan, jossa tuntui kuin ajan kulku olisi pysähtynyt.
Lohtunaiset ovat tämän kukoistavan aikakauden tuote.
Erään 190 lohdutusta naisen kyselyn mukaan 186:sta oli tullut lohdutusta naiseksi vuosien 1937 ja 1944 välisenä aikana, eli maaseutuerottelun aikana.
Näistä tytöistä, jotka pakenivat kotoa kaupunkien kultakuumeen huipulla, tuli helppo saalis ihmiskauppiaille.
Lisäksi 181 lohdutusta naisen kysely paljasti, että yli neljäsosa heistä ansaitsi elantonsa työskentelemällä itsenäisesti kodistaan ​​auttajina, tehdastyöläisinä, kahviloissa ja Okiya-tarjoilijoina ennen kuin heistä tuli lohduttajiksi.
Kävi ilmi, että noin 60 prosenttia heistä siirrettiin Mantsuriaan, Taiwaniin ja Kiinaan ja heistä tuli lohduttavia naisia.
Joissakin tapauksissa he pakenivat kotoa vaikeuksien vuoksi, kun taas toisissa he yrittivät paeta vanhempiensa ja sisarustensa perheväkivaltaa.
Tällainen nuori tyttö jäi loukkuun ihmiskaupparyhmään.
Hän luotti epätäydellisiin tietoihin kuulosta. Hän paisutti rintansa odotustensa mukaisesti hyppäämällä ulos yhteiskuntaan, mutta vaelellessaan maailman karuilla merillä, ihmiskaupparyhmä uhrasi hänet.
Kävi ilmi, että sellainen asia oli alku lohdutusta naiseksi tulemisesta. Ihmiskaupparyhmän kätyrit olivat tuolloin pääosin korealaisia, ja monet korealaiset johtivat sotilaallisia mukavuusasemia.
Oli kaksi tietä tulla mukavuusnaiseksi: “koti → työmarkkinat → mukavuusasema” ja “koti → mukavuusasema”.
Näiden kahden reitin välittäjät olivat ihmiskaupparyhmiä.
Tarjosi ympäristön, jossa he voivat olla aktiivisia kulissien takanaのが、perheväkivaltaa ja tyttäreen kohdistuvaa pahoinpitelyä、ja tietämättömän miesvaltaisen kulttuurin, joka yrittää tukahduttaa oppimisen kaipuun.
Tällaisessa tilanteessa lohduttaneiden naisten mainokset olivat tuolloin usein.
Olen varma, että monia naisia ​​ei otettu väkisin, vaan he lähtivät omin avuin nähtyään hakijoita kutsuvat ilmoitukset, ja olen myös varma, että heidän köyhät isänsä myivät monia lohduttajia.
Tämä artikkeli jatkuu.