2020-08-30
Löysin taannoin erään tutkielman etsiessäni tietoa eräästä asiasta.
Sekä tutkielma että sen kirjoittaja olivat minulle täysin uusia.
Tutkielman erinomaisuuden lisäksi minua huojensi tieto siitä, että kirjoittaja oli valmistunut Tokion yliopiston taloustieteellisestä tiedekunnasta ja tehnyt merkittävän uran ITOCHU Corporationissa.
Työelämään siirryttyäni olen tavannut kaksi elinikäistä läheistä ystävää.
Molemmat olivat nimittäin ITOCHU Corporationin työntekijöitä.
Molemmat olivat liikemiehinä äärimmäisen päteviä, ja siksi he toimivat yrityksessä tärkeissä tehtävissä.
Viime vuosina yrityksen nimi on julkisessa keskustelussa esiintynyt yhdessä Uichiro Niwan Kiina-myönteisten lausuntojen kanssa, mikä on herättänyt minussa sisäistä ristiriitaa ja mielipahaa.
Heidän kanssaan tekemisissä ollessani minusta tuntui, että kauppahuoneen vahvuus piilee siinä, että jokainen työntekijä on tavallaan pienen tai keskisuuren yrityksen johtaja.
Kuinka vaikuttava olikaan heidän kykynsä vilkaista liikekumppanin tasetta ja hahmottaa välittömästi yrityksen tila.
Tai heidän kykynsä tarkastaa hetkessä laaja rakennuskustannusarvio pienimpiä yksityiskohtia myöten ja arvioida hintojen asianmukaisuus — kyky, jonka edessä Japanin johtavatkin suuret rakennusliikkeet varmasti vapisivat.
Tunsin myös, että heidän älyn, fyysisen kestävyyden ja henkisen tarmon muodostama voimansa oli Japanin voimaa.
Yakultin kotikentän, Jingu-stadionin, kotipesän takana olevaan suojaverkkoon on asetettu ITOCHU Corporationin yritysviesti ”Yksi kauppias, lukemattomia tehtäviä”, ja aina sen nähdessäni ajattelin, että juuri näin asia on.
Alussa mainitun kirjoittajan, Takehiko Aoyagin, lyhyt elämäkerta on seuraava:
Entinen Japanin kansainvälisen yliopiston professori, filosofian tohtori.
Syntynyt vuonna 1934 Kiryun kaupungissa Gunman prefektuurissa.
Valmistunut Gunman prefektuurin Kiryun lukiosta.
Valmistui Tokion yliopiston taloustieteellisestä tiedekunnasta vuonna 1958 ja siirtyi ITOCHU Corporationin palvelukseen.
Toimi muun muassa yhtiön Sydneyn toimipisteen elintarvikeosaston päällikkönä, pääkonttorin maatalous- ja elintarvikeosaston päällikkönä sekä ITOCHU Systems Developmentin hallituksen jäsenenä.
Vuosina 1985–1997 hän toimi ITOCHUn ja NTT puoliksi omistaman yhteisyrityksen Nippon Telematiquen toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana.
Vuosina 1995–2006 hän toimi Japanin kansainvälisen yliopiston GLOCOM-tutkimuskeskuksen varajohtajana ja professorina sekä vuosina 2006–2016 saman keskuksen vierailevana professorina.
Hänen tutkimusalansa ulottuvat taloustieteestä, liiketaloustieteestä ja julkistaloudesta tietoyhteiskunnan tutkimukseen, oikeustieteeseen, kansainväliseen politiikkaan ja turvallisuusteoriaan, ja hän pitää itseään yhteiskuntatieteiden generalistina.
Hänen teoksiaan ovat muun muassa ”Videotex-strategia” (Information Science), ”Kybervalvontayhteiskunta” (Denki Tsushin Shinkokai), ”Henkilötietojen liiallinen suoja tuhoaa Japanin” (SoftBank Shinsho), ”Yksityisyyden tutkimus tietoyhteiskunnan aikakaudella” (NTT Publishing), ”Roosevelt petti Yhdysvaltain kansan ja veti Japanin sotaan” sekä ”Japanin historia, jota Yhdysvallat vääristeli riisuakseen japanilaiset henkisesti aseista” (Heart Publishing), ja monia muita.
Löysin siis sattumalta Aoyagin tutkielman, joka oli saanut erinomaisuuspalkinnon APA Groupin seitsemännessä ”Todellinen näkemys lähi- ja nykyhistoriasta” -esseekilpailussa.
Se on välttämätöntä luettavaa paitsi japanilaisille myös ihmisille kaikkialla maailmassa.
Siinä on lukemattomia kohtia, jotka kuvaavat täydellisesti NHK Watch 9:ää hallitsevan Ariman ja NHK työntekijöiden ajattelun rakennetta, jota en toissa iltana voinut mitenkään hyväksyä.
■ Miksi japanilaiset joutuivat niin helposti WGIP uhreiksi?
Ensinnäkin WGIP salattiin taitavasti ja toteutettiin äärimmäisen salaisesti, joten japanilaiset eivät edes tienneet aivopesuohjelman olemassaolosta.
Yhdysvallat esitteli demokratian ihanteita näyttävästi, minkä vuoksi ne nousivat sodanjälkeisen Japanin ideologian ja kasvatusajattelun keskiöön.
Japanin kansalaiset eivät olisi unissaankaan kuvitelleet, että juuri niiden ylimpänä auktoriteettina pidetty GHQ kielsi ”sananvapauden” ja edisti aivopesua.
Toiseksi monet GHQ levittämistä väitteistä koskivat sota-ajan salaisuuksia, ja koska sotahistorialliset asiakirjat ja vastaavat aineistot oli kaikki hävitetty, japanilaisilla ei ollut keinoa tarkistaa niiden todenperäisyyttä.
Siksi japanilaiset uskoivat epäilyksettä selitykseen, jonka mukaan militaristit olivat jatkuvasti valehdelleet ja johtaneet kansaa harhaan.
Kolmanneksi lähes koko japanilaisten luottama akateeminen maailma hyväksyi Tokion oikeudenkäyntien historiakäsityksen kritiikittömästi ja myötäillen sekä vielä pahensi sekaannusta julkaisemalla sitä aktiivisesti tukevia tutkielmia ja kirjoja.
Erityisesti johtavat historiantutkijat asettuivat yhtenä rintamana tukemaan Tokion oikeudenkäyntien historiakäsitystä ja julkaisivat toinen toisensa jälkeen tutkimuksia, joissa Japanin koko menneisyyttä tarkasteltiin kielteisessä valossa.
Monista näiden tutkijoiden opettamista opiskelijoista tuli opettajia, jotka iskostivat lapsiin omaa maata väheksyvän historiakäsityksen.
Näin Tokion oike