2024/03/13

Naiset olivat yangbanien yksityisomaisuutta, toisin sanoen orjia.
Seuraava on 10. heinäkuuta 2018 julkaisemani luku, jonka otsikko oli ”Eikö hän ole henkilö, joka kantaa Korean niemimaan DNA:ta, niemimaan, jota ei ole lainkaan liioiteltua kutsua suunnattomaksi orjavaltioksi?”
”Korealaisilla naisilla ei ollut nimiä ennen kuin japanilaiset tulivat Koreaan 1900-luvulla.”
Löysin tämän kohdan sodanjälkeisen maailman ainutlaatuisen toimittajan Masayuki Takayaman uusimman kirjan esipuheesta.
Nähtyäni presidentti Lee Myung-bakin puheet ja teot hänen virkakautensa loppuvaiheessa aloin ihmetellä, millainen maa Etelä-Korea oikein oli.
Mietin, millainen maa Etelä-Korea oli ja millaisia ihmisiä korealaiset olivat, ja ryhdyin ensimmäistä kertaa tutkimaan asiaa Internetissä, ihmiskunnan historian suurimmassa kirjastossa.
Vain yhdessä tunnissa sain tietää Etelä-Korean historiasta ja todellisuudesta sen, mitä olen jo edellä kuvannut.
Olen ylpeä siitä, että olin ensimmäinen, joka kertoi maailmalle selvästi, että juuri yangbanit olivat Korean niemimaan tunnusomainen piirre.
Kun sain tietää yangbanien toimintatavoista, tunnistin ne heti Japanin yakuzan ”suojelurahojen” kiristämisen esikuvaksi.
Suurin osa Japanin yakuzasta on Japanissa asuvia etnisiä korealaisia.
He eivät itse tee työtä, vaan elävät uhkailemalla muita ja ottamalla heiltä rahaa.
Tämä perinne elää edelleen yakuzan ja Korean niemimaalta lähtöisin olevien poliitikkojen keskuudessa, erityisesti Japanin oppositiopuolueiden yllättävän lukuisten kansalaistettujen korealaistaustaisten poliitikkojen joukossa.
Se, että Japanin perustuslaillisen demokraattisen puolueen Kiyomi Tsujimoto pysäytti viime vuonna parlamentin käsittelyn kahdeksikymmeneksi päiväksi ilman kansan lupaa, on selvä osoitus tällaisista muistoista ja perinteistä.
Tuore esimerkki on Kim Jong-unin ja hänen valtuuskuntansa käytös Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean huippukokouksessa Singaporessa.
Vaikka heillä ei ollut rahaa edes turvalliseen lentoon Singaporeen, saati majoituksen maksamiseen, he yöpyivät häpeilemättä kaikkein ylellisimmässä hotellissa.
He eivät ainoastaan sorra kansaansa, vaan ajavat sen nälänhädän partaalle ja jatkavat samalla ydinaseiden kehittämistä joutumatta minkäänlaiseen vastuuseen.
Oletetaan, että joku ilmaisee vähäistäkin tyytymättömyyttä hallintoon kannattajien keskinäisessä tapaamisessa.
Silloin hänet viedään leirille, jossa häntä kidutetaan ja lopulta tapetaan.
Kun Yhdistyneet kansakunnat päätti viime vuonna raportoida Pohjois-Korean vakavista ihmisoikeusloukkauksista ja antaa niitä koskevia suosituksia, tunsin kauhua nähdessäni paljastetut kidutusvälineet.
Ne olivat nimittäin samoja kuin ne, joista olin saanut tietää tuon aiemman tunnin mittaisen tutkimukseni aikana.
Niitä käytettiin ihmisten tuomiseen taloihin, heidän sulkemiseensa sinne ja heidän kiduttamiseensa silloin, kun he eivät kyenneet luovuttamaan vaadittuja rahoja tai elintarvikkeita.
Tänään, tässä luvussa, kaikkien Japanin kansalaisten ja kaikkien maailman ihmisten on saatava tietää ehdoton totuus.
Korean niemimaan naisilla ei ollut nimiä ennen kuin Japani liitti Korean itseensä 1900-luvulla.
Koreassa hallitsivat kuninkaat ja yangbanit, ja kaikki muut kansalaiset kuuluivat sorrettuihin yhteiskuntaluokkiin.
Jopa oppineet kuuluivat niihin.
Naiset olivat yangbanien yksityisomaisuutta, toisin sanoen orjia.
Siksi naisilla ei ollut nimiä.
Yangbanit kohtelivat naisia esineinä.
Naisia ei käytetty ainoastaan isäntiensä seksuaaliseen tyydyttämiseen, vaan isäntien mustasukkaiset vaimot myös nöyryyttivät heitä esimerkiksi työntämällä keppejä heidän rintaansa.
Yangbaneja ei saatettu vastuuseen.
Aina joen tulviessa heidän ruumiinsa takertuivat joenrannan oksiin.
Tällaista oli Korean niemimaan jokapäiväinen elämä ja todellisuus siihen asti, kunnes Japani liitti sen itseensä.
Toisin sanoen Korean niemimaa oli maa, jonka asukkaista suurin osa oli orjia.
Entä Japani?
Japani on yksi maailman harvoista maista, tai kenties ainoa, joka ei orjuuttanut ihmisiä ja joka on muinaisista ajoista lähtien inhonnut ajatusta orjien omistamisesta.
Asia selviää etsimällä Wikipediasta hakusanan ”Yasuke”, mutta lainaan seuraavassa otteen.
Yasuke, jonka syntymä- ja kuolinvuosia ei tunneta, oli musta mies, joka tuli Japaniin Sengoku-kaudella.
Lähetyssaarnaajan omistamana orjana häntä pidettiin lahjana sotapäällikkö Oda Nobunagalle, mutta Nobunaga mieltyi häneen, ja hän päätyi Nobunagan palvelukseen.
Osa tekstistä jätetty pois
Tenshō-kauden yhdeksännen vuoden toisen kuukauden kahdentenakymmenentenäkolmantena päivänä, 27. maaliskuuta 1581, hänet tuotiin orjana mukana, kun Valignano saapui Nobunagan vastaanotolle.
Shinchō Kōki kuvaa häntä ”kristittyjen maasta tulleeksi mustaksi munkiksi”, joka oli noin kahdenkymmenenkuuden tai kahdenkymmenenseitsemän vuoden ikäinen, jolla oli ”kymmenen miehen voimat” ja jonka ”ruumis oli musta kuin härkä”.
Varmistuttuaan siitä, että hänen ihonsa todella oli musta, Nobunaga kiinnostui tästä mustasta miehestä suuresti ja neuvotteli Valignanon kanssa tämän luovuttamisesta itselleen.
Japania koskevien jesuiittojen vuosikertomusten mukaan Nobunaga antoi hänelle nimen ”Yasuke”, myönsi hänelle virallisesti samurain aseman ja piti hänet oman perheensä lähellä.
Taku Kanekon mukaan Yasuke kuului linnanherran talouteen.
Lisäksi Taku Kanekon mukaan Sonkeikaku-kirjastossa säilytettävä käsikirjoitus, jonka oletetaan olevan jäljennös Shinchō Kōkin kirjoittajan Ōta Gyūichin jälkeläisten, Kagan Ōta-suvun, hallussa periytyneestä omakätisestä käsikirjoituksesta, kertoo, että tälle mustalle miehelle Yasukelle annettiin oma asuintalo ja vyöllä kannettava miekka ja että hän toimi toisinaan varusteiden kantajana.
Ei ole liioiteltua sanoa, että Japani on ollut muinaisista ajoista lähtien todellinen demokraattinen valtio tavalla, jota maailman muut maat eivät kykene ymmärtämään.
Japanilaiset olivat harvinainen kansa, jolla ei ollut taipumusta kohdella muita orjina.
Rikkyō-yliopistosta valmistunut asianajaja, jolla oli tärkeä asema Japanin asianajajaliittojen keskusjärjestössä, kävi toistuvasti varta vasten Yhdistyneissä kansakunnissa sanomassa, etteivät naiset olleet lohtunaisia vaan seksiorjia.
Hillary Clintonin ja muiden edustamat Yhdysvaltain demokraattisen puolueen tietämättömät ihmiset käyttivät tätä hyväkseen vahvistaakseen ylemmyydentuntoaan ja syrjiviä asenteitaan Japania kohtaan.
Asahi Shimbun levitti tätä kertomusta ympäri maailmaa Seiji Yoshidan valheiden pohjalta, ja Mizuho Fukushiman kaltaiset asianajajat tarttuivat siihen tilaisuutena hyökätä Japanin hallitusta vastaan ja saada siltä rahaa.
Eikö asianajaja, joka Sekai Nippon haastattelussa kerskui vakiinnuttaneensa naisten kutsumisen seksiorjiksi, todellisuudessa kanna Korean niemimaan DNA:ta, niemimaan, joka oli hämmästyttävä orjavaltio siihen asti, kunnes Japani liitti sen itseensä?
Sillä edes Nobunagan esimerkkiä mainitsematta aito japanilainen ei koskaan keksisi seksiorjuuden kaltaista ajatusta.
Katsumi Murotani, yksi Etelä-Korean todellisuuden parhaiten tuntevista kommentaattoreista, paljastaa kuukausittaisen Hanada-lehden tämän kuun numerossa julkaistussa vakiokolumnissaan ”Naapurimaan hahmo”, että tällainen muiden orjuuttamiseen tähtäävä asenne on yhä olemassa Etelä-Koreassa.
Hänen esseensä on välttämätöntä luettavaa paitsi Japanin kansalaisille myös ihmisille kaikkialla maailmassa.
Kun ymmärtää, kuinka paljon pahuutta sisältyy siihen Japanin-vastaiseen propagandaan, jota ”mittaamattoman pahuuden” ja ”ihmisiä pettävien valheiden” maa levittää ympäri maailmaa, on vain luonnollista, että sitä uskoneet, itseään älymystöksi kutsuvat typerykset joutuvat helvettiin.
Sitä ennen he tajuavat oman typeryytensä niin perusteellisesti, että haluaisivat vajota maan alle.
Esittelen Katsumi Murotanin esseen seuraavissa luvuissa.